Sananvapaus koetuksella Turun hovioikeudessa

Oikeutta eläimille -yhdistys järjestää tukitempauksen Turun hovioikeuden edessä tiistaiaamuna. Tempauksella tuetaan sikatehtaat.fi -oikeudenkäynnissä syytettyinä olevia aktivisteja, joiden oikeuskäsittely jatkuu Turun hovioikeudessa 16.–17.4.2013.

Vuonna 2009 Oikeutta eläimille julkaisi videoita ja kuvia suomalaisilta sikatiloilta. Kuvat nostattivat paljon kohua, ja eläinten huonot olot tuomittiin ministereitä ja sikateollisuutta myöten.

Kaksi kuvaajista, Karry Hedberg ja Saila Kivelä, astui julkisuuteen kertomaan kokemuksistaan sikaloissa. Sikatilalliset haastoivat heidät oikeuteen törkeästä kunnianloukkauksesta ja julkisrauhan häirinnästä. Käräjäoikeus hylkäsi melkein kaikki syytteet vuonna 2011, mutta osa sikatilallisista valitti päätöksestä.

Kuvaajille vaaditaan edelleen yli 100 000 euron vahingonkorvauksia ja vankeusrangaistusta.

- Kuvien myötä toimme esille laajan, järkytystä herättäneen yhteiskunnallisen ongelman. Onkin surullista, että ainoa toimi, johon kuvien julkaisun jälkeen on ryhdytty, on kuvaajien haastaminen oikeuteen. Eläinten tilanne tehotuotantotiloilla on edelleen täsmälleen sama, painottaa Saila Kivelä.

Hedbergin ja Kivelän lisäksi kahta Oikeutta eläimille -yhdistyksen jäsentä syytetään törkeästä kunnianloukkauksesta, koska yhdistyksen verkkosivuilla on ollut linkki www.sikatehtaat.fi -sivuille. Kuvien tullessa julki myös monet valtakunnalliset mediat julkaisivat sivuillaan samaisen linkin.

- Tässä on kyse sananvapaudesta ja yhteiskunnallisesta vastuunkannosta. Mielestämme meillä ei ole ainoastaan oikeus, vaan myös velvollisuus jakaa tätä tietoa muille. Ihmisillä on oikeus tietää, millaisissa oloissa tuotantoeläimet Suomessa elävät, sanoo Karry Hedberg.

Oikeutta eläimille on myös aloittanut tukikampanjan, jossa kerätään ihmisten kuvia tukikylttien kanssa Facebookiin. Kuvia on tällä hetkellä lähes 500, ja niitä tulee koko ajan lisää.

Tukemalla eläinoikeustyötä autat meitä tuomaan tuotantoeläinten asemaa päivänvaloon jatkossakin. Linkki lahjoitussivullemme. Kiitos tuestasi!